[Mainos]

[Kapteeni de Vigny]

Nimi: Constant de Vigny.

Ikä: 32- vuotias.

Sukupuoli: Mies.

Asema ja aatelisarvo: Kuninkaallisen henkivartiokaartin kapteeni, koulutukseltaan ratsuväen upseeri. Kreivi de Vignyn nuorin poika.

Ulkonäkö: Constant on noin 185cm pitkä, harteikas ja yleisesti ottaen komea ilmestys, kuten henkivartiokaartin upseerin kuuluukin. Hänen ihonvärissään on vivahdus pronssia. Hiukset on leikattu siistin lyhyiksi ns. Caesar-tyyliin, ja poskia koristavat tarkasti rajatut pulisongit, jotka ylettyvät miltei leukaan asti. Sekä hiukset että pulisongit ovat väriltään pikimustat, ja kaiken kaikkiaan piirteensä ovat melko tummat, mikä on ominaista valtakunnan eteläisemmiltä alueilta kotoisin oleville. Hänen kasvonsa ovat suht kapeat ja teräväpiirteiset, mutta omalla tavallaan komeat, tummanruskeat silmät auttavat siinä osaltaan. Ryhti on aina moitteeton, ainakin palveluksessa oltaessa. Pukeutuu yleenssä joko henkivartiokaartin upseerin punaiseen palvelusunivormuun, erinäisiä juhlavia tilaisuuksia varten on oma valko-punainen juhlaunivormu. Omistaa myös kattavan kokoelman siviilivaatteita, mutta ei useinkaan saa tilaisuutta pukeutua niihin.

Luonne: Nuorempana Constant oli varsinainen kuumapää ja riitapukari, alati haastamassa muita aatelismiehiä kaksintaisteluihin loukkausten (joko todellisten taikka Constantin kuvittelemien) vuoksi. Iän karttuessa on kuitenkin rauhoittunut, varsinkin päästyään kuninkaallisen henkivartiokaartin jäseneksi 28- vuotiaana. Nykyään hän osaa käyttäytyä hillityn kohteliaasti kuten upseerin ja herrasmiehen kuuluu, mutta silti aina toisinaan loukkaantuessaan tuon kuumaverisyys nostaa päätään. Sen sijaan että olisi heti vaatimassa hyvitystä ja laukomassa solvauksia niinkuin kymmenen vuotta sitten, antaa tietynlaisen kylmän raivon vallata mielensä, jolloin viha näkyy korkeintaan silmistä. Constant muistaa kaikki loukkaukset, ja hänestä saa turhankin helposti elinikäisen vihollisen itselleen. Ei silti ole kokonaan luopunut kaksintaisteluiden vaatimisesta, mutta nykyään tekee sen hienovaraisemmin, ettei maineensa kärsisi liiaksi.

Siinä missä aatelisten seurassa on yleensä hillitty ja erityisesti naisia kohtaan hurmaava, komennossaan oleville sotilaille on luja mutta reilu, mikä on harvinainen piirre upseerissa. Ei aikaile käyttää ruumiillisia rangaistuskeinoja jos katsoo sen soveliaaksi, mutta myöskin palkitsee hyvin ne, jotka palvelevat kunniakkaasti. Palveluksessa olevien sotilaiden univormut ja aseet tarkistetaan pikkumaisella tarkkuudella epäkohtien ja -siisteyksien varalta, mutta toisaalta hänen puolestaan sotilaat saavat olla vapaa-ajallaan paraakeissaan juurikin niin kuin vain haluavat. Vaikka ei sitä näytäkkään, viihtyy noiden sotilaiden seurassa suht hyvin, koska saa näin tilaisuuden käyttää hieman karkeampaa kieltä ja korottaa ääntään ilman että joku vanha herttuatar saisi sydänkohtausta.

Linnan sisäisissä juonitteluissa on näennäisesti puolueeton, vaikka hänen huhutaan kannattavan Prinssi Francisia. Ei juurikaan siedä Prinssi Frederikiä ihmisenä, mutta Prinsessa Rosea vastaan hänellä ei juurikaan ole mitään antipatioita, mitä nyt se näkemys, että nainen ei sovellu Cloverin hallitsijaksi. Sotilaana uskoo maan tarvitsevan vahvan ja autoritaarisen johtajan, jollainen prinssi Francis saattaisi olla. Kapteeni on kunnianhimoinen, vaikka kätkeekin sen hyvin, ja pyrkii päättäväisesti kohti Cloverin sotavoimien ylipäälikön virkaa, kenties kun amiraali Montaguesta aika jättää.

Historia:

Constant syntyi kreivi Alphonse de Vignyn ja kreivitär Kerstin de Vignyn (omaa sukuaan von Berlichten) neljänneksi pojaksi, ja kuudesta eloon jääneestä lapsesta toiseksi nuorimmaksi. Suku hallitsee pientä provinssia valtakunnan eteläosissa, ja koska perheen vanhin poika Jerome perisi isänsä arvonimen, täytyi kolmelle muulle pojalle keksiä jotakin muuta. Alphonse ja Thierry, kaksi seuraavaksi vanhinta poikaa, suuntautuivat molemmat uskonnolliselle uralle, ja Thierry on nyt erään suuren luostarin vara- apottina, Alphonsen taas noustua hiljaittain piispaksi, kardinaalin virka mielessään. Perheen tyttäret, Constantia vanhempi Marie ja perheen kuopus Louise ovat kummatkin tahoillaan naimisissa arvoilleen sopivien aatelismiesten kanssa.

Nuorta Constantia ei kirkollinen ura kiinnostanut, se kävi ilmi jo varhaisessa vaiheessa. Aatelisperheen poikana sai kattavan koulutuksen, mutta sotahistoriaa ja maantietoa lukuunottamatta teoreettiset aineet eivät häntä juurikaan kiinnostaneet. Miekkailu, pistooliammunta, ratsastus ja kaikki muu fyysinen harjoittelu olivat lähellä hänen sydäntään, ja ovat edelleenkin. Etiketti- ja tapakoulutus menivät myös suurimmalta osin ohi korvien, mistä joutui hieman kärsimään lähtiessään 14- vuotiaana opiskelemaan Cloverin arvostetuimpaan sotilasakatemiaan, siellä kun opetettiin myös niitä taktiikan, strategian sekä muiden sotilaallisten taitojen lisäksi. Piiskaa säästelemätön opettajakunta osasi kuitenkin motivoida Constantia huomattavasti paremmin kuin isänsä ikivanhan hovimestarin kärsivälliset opetukset, ja pian tuosta kehkeytyi sulavasti seurapiireissä liikkuva nuori kadetti.

19- vuotiaana sai sitten upseerin valtakirjansa, ja lähti palvelemaan vänriikkinä erääseen valtakunnan parhaista ratsuväkiyksiköistä, missä kunnostautui nopeasti ansiokkaana upseerina. Sai ylennyksen luutnantiksi, pyrki 28- vuotiaana henkivartiokaartiin, ja hyväksyttiin, koska hallitsi paitsi käytöstavat ja etiketin, myös miekan, pistoolin ja oli arvostetun aatelissuvun vesa. Pian oli ylennetty kapteeniksi, ja seuraavaksi tähtäimessä on majurin arvo.

Muuta: Ihmissuhteiden saralla on elänyt juurikin niinkuin hänen kaltaiseltaan terveeltä ja kuumaveriseltä nuorelta aatelismieheltä saattaa odottaa. Erinäisiä suhteita on ollut enemmän kuin jaksaa laskea, niin ylhäis- kuin alhais-syntyisiin naisiin, mutta ihme kyllä on onnistunut välttämään sellaiset skandaalit, jotka olisivat tuhonneet hänen uransa. Vaikka perhe onkin painostanut häntä naimisiin ja tarjonnut yhtä jos toistakin morsian-ehdokasta, on Constant tähän asti onnistunut luikertelemaan pois pinteestä vedoten tärkeisiin tehtäviinsä kuninkaallisessa palatsissa.

Sivuhahmot:

Constantin ensimmäinen apuri ja "oikea käsi" on 43- vuotias henkivartioston vääpeli Jean Bertrand, tai "Härkä" niinkuin häntä kutsutaan sotilaiden keskuudessa (selkänsä takana). "Lempinimi" on ansaittu, sillä Bertrand on valtava mies, yhtä leveä kuin pitkäkin, ja mylvintänsä peittää kaikki muut elollisten päästämät äänet alleen. Vääpelin hiukset, viikset sekä kasvot ovat kaikki sävyltään punertavia, mutta toisin kuin voisi ulkomuodon perusteella kuvitella, aivan idiootti hän ei ole. Osaa lukea, kirjoittaa ja laskea, ja Constant sysääkin mielellään erinäiset paperityönsä korston tehtäväksi. Toisin kuin esimiehensä, Bertrand on ollut onnellisesti naimisissa jo yli 20 vuotta, ja omaa laajan lapsikatraan, jonka nimiä Constant ei koskaan muista, ja epäilee että ei kyllä muista vääpeli itsekkään. Constant tuntee kunnioitusta vääpeliä kohtaan, eikä vähiten siksi että on nähnyt tuon katkovan aikuisten miesten luita kuin tikkuja. Bertrand puolestaan on synnynnäinen aliupseeri, mikä tarkoittaa että upseerit ovat hänelle Jumalasta ja kuninkaasta seuraavia, ja niinpä suhtautuu äärimmäisen kunnioittavasti Constantia kohtaan.

Toinen Constantin apuri, ja "vasen käsi" on hänen sotilaspalvelijansa, henkivartioston korpraali Pascal Renard, vaaleahiuksinen 25- vuotias veijari. Renard on nimensä mukaisesti melkoinen kettu mieheksi, ja toimii hyvänä vastapainona äänekkäälle ja vakavalle vääpeli Bertrandille. Miehet eivät tule oikein toimeen keskenään, mutta sietävät toisiaan koska Constant on niin käskenyt, ja toisinaan kykenevät työskentelemään suht tehokkaasti yhdessä. Siinä missä Bertrandin toimenkuvaan kuuluu sotilaiden käskyttäminen, paperityöt ja yleisesti ottaen kaartin hallinnollisen puolen pyörittäminen, toimii Renard Constantin palvelijana. Hän asettelee joka aamu kapteeninsa univormun valmiiksi, huolehtii sen ja saappaiden puhtaudesta, huoltaa aseita lukuun ottamatta muut varusteet, toimittaa ruuat kapteenin asuntoon, sekä toimii välikätenä esimiehensä naisseikkailuissa, välittäen kirjeitä edestakaisin sekä järjestäen kohtaamisia, mahdollisimman hienovaraisesti totta kai. Ainoat asiat, mistä Constat huolehtii itse ovat hänen miekkansa sekä pistooliensa kunto, ja rakkaan ratsunsa, valkoisen Viento- tamman hoitaminen, tosin sekin jää toisinaan tallirenkien vastuulle.

Pelinäyte:

Nousevan auringon ensi säteet valaisivat suurten tammien ympäröimää niittyä, linnut visersivät puissa, ja tunnelma olisi ollut kaiken kaikkiaan idyllinen ilman keskellä tuota aukeaa seisovaa miesryhmää. Noita oli lähemmäs viisitoista, kaikki tummissa vaatteissa. Kuka tahansa aukean laitaan sattumalta saapunut paikallinen olisi heti tunnistanut edessään avautuvan näyn: kaksintaistelu pistoolein. Tämä oli paras paikka Valcotin kaupungin mailla niiden järjestämiseen: syrjässä ja rauhallinen, mutta silti sopivan lähellä. Paikalla olivat ottelijat, kummankin kaksi avustajaa, muutamia todistajia, lääkäri sekä kolme valvojaa, joista yksi nyt kysyi vakavaan sävyyn edessään paitahihasillaan seisovilta ottelijoilta: "Oletteko ymmärtäneet säännöt ja hyväksyttekö ne?"

Kumpikin ottelija nyökkäsi, irroittamatta katsettaan toisistaan hetkeksikään. Toinen oli roteva mies, jonka kasvot punersivat vaivoin tukahdetusta raivosta, ja jonka pitkät kullankeltaiset hiukset oli sidottu niskaan palmikolle, mistä tuon tunnisti merimieheksi, luultavasti kapteeniksi. Toinen miehistä puolestaan oli hiukan pitempi, laihempi ja melko lailla tummapiirteisempi, ja myös salasi tunteensa paremmin, silmäillen tuota merikapteenia kylmäkiskoisesti. Kummankin miehen nyökättyä yksi avustajista astui noiden luokse puinen laatikko käsissään, ja avasi sen.

Kumpikin miehistä otti laatikosta taidokkaasti tehdyn pistoolin, jolloin valoja sanoi: "Kääntykää ja ottakaa kymmenen askelta ohjeideni mukaan hyvät herrat, ja kääntykää sitten jälleen ympäri. Ette saa kuitekaan ampua, ennenkuin olen pudottanut tämän nenäliinan. Ymmärretty? Hyvä. Kääntykää ja ottakaa 10 askelta." Annettujen ohjeiden mukaisesti miehet käännähtivät kannoillaan niin että olivat selät vastatusten, ja astelivat sitten kymmenen askelta kummatkin omaan suuntaansa, valvojan laskennan mukaisesti. Kahdenkymmenen askeleen päässä toisistaan nuo sitten kääntyivät, ja jäivät odottamaan. Nenäliina näytti viipyvän valvojan sormissa ikuisuuden, mutta viimein tuo päästi irti siitä.

Merikapteeni oli nopeampi, tai paremminkin hätäisempi ojentaessaan aseensa ja vetäessään liipasimesta ennenkuin Constant de Vigny oli tehnyt elettäkään ampuakseen. Laukaus kajahti aamuilmassa, ja Constant saattoi kuulla ja tuntea kuulan surahtavan muutaman sentin päästä ohi hänen kasvoistaan. Merikapteeni oli kalvennut huomattuaan ettei ollut osunut, ja hänen pistoolia pitävä kätensä lysähti alas hänen sivulleen. Constant hymyili koleasti, ojensi pistoolinsa ja tähtäsi huolella.

Toinen laukaus rikkoi rauhallisen aamun tunnelman, ja kuula tömähti suoraan merikapteenin olkapäähän, värjäten valkoisen paidan punaiseksi. Mies kalpeni entisestään, kasvojen vääristyessä kivusta, mutta yhteen puristettujen huulien välistä ei karannut yhtään tuskanparahdusta. Ihailtavaa, ajatteli Constant mielessään astellessaan kohti valvojia, samalla kun lääkäri ja merikapteenin avustajat ryntäsivät haavoittuneen ottelijan avuksi. Constant asetti oman pistoolinsa takaisim valvojan pitelemään laukkuun, ja lähti sitten astelemaan pois päin, samalla kun toinen hänen omista avustajistaan, kookas vääpeli, sovitti upseerintakkia hänen päälleen, ja toinen, pienempi ovelan näköinen tyyppi sitoi miekkavyötä hänen vyötärölleen.

Pysähtyi vielä tuon vastustajansa ja häntä auttavien miesten kohdalla ja sanoi:"Ehkäpä tulevaisuudessa valitsette sananne hieman huolellisemmin, kapteeni Donegal. Hyvää päivänjatkoa, arvon herrat." Soi noille ilottoman hymyn käden hipaistessa kolmikulmaisen hatun reunaa, ja jatkoi matkaansa, nuuhkaisten samalla ilmaa katse suunnattuna auringonnousun värjäämälle taivaalle. Tästä tulisi hyvä päivä.

[Mainos]