Mopin palsta - Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta

[Kassu]

Fil.2

12 Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. [1. Piet. 1:17]
13 Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. [Joh. 15:5; 2. Kor. 3:5; Hepr. 13:21]
14 Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä,
15 jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, [Dan. 12:3; Matt. 5:16; Ef. 5:8]
16 kun pidätte esillä elämän sanaa*, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa. [Toisen tulkinnan mukaan: pysytte elämän sanassa.] [2. Kor. 1:14; 1. Tess. 2:19]
17 Vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne. [Room. 15:16; 2. Tim. 4:6]
18 Iloitkaa ja riemuitkaa tekin samalla tavoin minun kanssani.[url][/url]

[gepardi]

[Kassu]

Sana selittää itse sanan. Eli neuvoo miten meidän tulee elää.

[lyyleri]

Näinhän se on, nokipoika, että oomme autuaita ja taivaskelpoisia ainoastaan armosta , uskosta ja Kristuksen sovintotyön tähden.. Me olemme niin raadollisia omine pyyteinemme ja vanahan aatamin puolesta, että kipuilemme jatkuvasti. Huonoa omaatuntoa kannamme siitä, ettemme jaksa tehdä niin paljon hyvää toisten eteen, vaikka voisimmekin. Ei Jumala meiltä ylettömiä vaadi..Sen, mitä jaksamme ja kerkiämme hyvästä sydämestä. meillä jokaisella on oma lestimme täällä ja haluamme sen hyvin hoitaa. Mutta meillä jokaisella on varmaan se tunne seuroissakin, että kyllä ne nuo toiset...ne on paljon parempia kuin minä.., että miten minä..? Mutta Raamatun mukkaan suurin teko meidän puoleltamme on, että me uskomme hänen päällensä, joka lähetti tänne meille syntiemme sovitukseksi Vapahtajan.. Usko tähän armoon omalle kohdalle on meidän suurin tekomme... Välillä epäilykset painaa...eli vaativa työ onkin uskoa ansiottomana itsensä kelpaavaksi Jumalalle.

[blastus]

Eikö tämän asian voisi kiteyttää niinkin, että "työtä" me teemme kaikki ja niin meidän pitääkin tehdä? Raamattu on täynnä komennusta tuohon työhön. Se työ ei luonnollisestikaan ole mitään muuta kuin mitä Mestari käski: rakkautta lähimmäisiimme, nöyryyttä, vilpittömyyttä ja suoruutta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Siis ilman ulkokultaisuutta, ahneutta tai katkeruutta. Jos onnistumme, hyvä. Ellemme onnistu, voimme katsoa peiliin ja yrittää paremmin.

Meidän vain ei pidä sen työn, onnistuneen tai epäonnistuneen, tehdyn tai tekemättömän, johdosta erehtyä kuvittelemaan kelpaavamme Jumalalle.

Tuo jälkimmäinen ajatus on varmaankin hyvä pitää mielessä siksi, "ettei kukaan kerskaisi" ja toisaalta siksi, että ellemme näe Jumalaa lähimmäisissämme, emme näe Jumalaa ollenkaan.

[Dubius]

Luin Meidän Perheestä jutun nuoresta naisesta, joka poikaystävän jätettyä hyppäsi kerrostalon katolta ja menetti molemmat jalkansa. Nainen sanoi, että herättyään sairaalassa hänessä syttyi mieletön elämänhalu. Hän sai vain olla suorittamatta mitään. Nainen toivoi, että sellainen tunne, täydellinen hyväksyntä, armahdus, olisi kohdannut häntä jo ennen hyppyä. Ehkä hänen ei olisi tarvinut hypätä.

Aika usein ihmettelen minua Jumalan puolelta kohdanneen armahduksen täydellisyyttä ja toivon hiljaa, että myös ihmiset armahtaisivat toisiaan. Olisivat lähimmäisilleen ymmärtäväisiä kuuntelijoita, mutta hitaita tuomareita, ettei ihmisten tarvisisi hypätä.

[blastus]

[Dubius]

blastus, sit pitää armahtaa itteään