Mopin palsta - Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta

[Jemima]

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Toivottavasti te hyvin tiedätte, mitä ARMO ja RAUHA OVAT, koska nämä sanat tuon tuostakin esiintyvät Paavalin kirjeissä, ja koska ne ovat helpot ymmärtää. Mutta kun emme nyt käsittele tätä kirjettä välttämättömyyden pakosta tahi siksi, että se olisi vaikeatajuista, vaan sen tähden, että OMATTUNTOMME VAHVISTUISIVAT KESTÄMÄÄN TULEVIA HARHAOPPEJA, ei meistä ole epämieluista kerrata näitä seikkoja, joita me muuallakin opetamme, joista saarnaamme, laulamme ja kirjoitamme.

JOS NÄET VANHURSKAUTTAMISOPPI ON LAMASSA, ON KAIKKI LAMASSA.

On siis välttämätöntä, että me sitä joka päivä teroitamme - niinkuin Mooses laistaan määrää (5. Moos. 6:7) - ja sitä painaa mieliin. Sitä ei näet voida kylliksi eikä liiaksi käsittää eikä ymmärtää. Jopa, vaikka sitä mitä uutterimmin tähdennämme ja mieliinpainamme, kuitenkaan ei ole olemassa ketään, joka sen täydellisesti käsittää tahi sitä täydellä antaumuksella ja koko sydämellään uskoo - siinä määrin lihamme on häilyvä ja vastustaa hengen kuuliaisuutta.

[Jemima]

No niin, tämä apostolinen tervehdys on uutta ja kuulumatonta ennen evankeliumin saarnaamista. Näihin kahteen vähäiseen sanaan: ARMO ja RAUHA, SISÄLTYY KOKO KRISTINUSKO.

ARMO ANTAA SYNNIN ANTEEKSI, RAUHA TYYNTÄÄ OMANTUNNON.

Synti ja paha omatunto, lain voima ja synnin ota ovat ne kaksi perkelettämme, jotka meitä rääkkäävät. KRISTUS VOITTI JA JALKOIHINSA TALLASI NÄMÄ MOLEMMAT HIRVIÖT SEKÄ TÄTÄ ETTÄ TULEVAA MAAILMANAIKAA SILMÄLLÄ PITÄEN.

Tästä maailma ei tiedä kerrassaan mitään; sentähden se ei voi opettaa mitään varmaa synnin, pahan omantunnon eikä kuoleman voittamisesta. Vain kristityllä on tiedossaan se oikea tapa, jolla tätä oppia on opetettava; sillä he harjoittavat itseään sekä aseistautuvat voittamaan syntiä, epätoivoa ja iankaikkista kuolemaa. Ja Jumala itse on antanut tämän opetustavan; sitä ei ole keksitty minkään vapaan tahdon, minkään ihmisjärjen eikä -viisauden avulla.

[Jemima]

Näihin kahteen sanaan - armo ja rauha - siis koko kristinusko sisältyy: armoon syntien anteeksiantamus, rauhaan iloinen ja levollinen omatunto. Rauhan omistuksessa ei milloinkaan voida olla, ellei synti ole anteeksiannettu.

Laki näet syyttää ja kauhistaa synnin tähden, eikä omantunnon tuntemaa syntiä voida poistaa pyhiinvaelluksilla, valvomisilla, ponnistuksilla, pyrkimisillä, paastoamisilla, sanalla sanoen, ei millään teoilla - jopa se pikemminkin niistä vain lisääntyy; sillä kuta enemmän näemme vaivaa ja hikoilemme syntiä poistaaksemme, sitä hullummaksi tilamme käy.

Mutta se poistuu yksinomaan ARMOLLA eikä millään muulla tavalla.

Tämä on erittäin hyvin opittava. Sanat tosin ovat helpot käsittää, mutta ahdistuksen aikana on äärettömän vaikeaa sydämessään varmasti päätellä: MEILLÄ ON SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS JA RAUHA JUMALAN KANSSA YKSINOMAISESTI ARMOSTA, syrjäyttämällä kaikki muut keinot taivaassa ja maan päällä.

[elohiiri]

Niin, niin. Juuri niin. Jos on Lutherin niin on myös hiiripikkuisen ollut eläminen armopaloista. Hiirellä kun ei ole viikatetta eikä sirppiä, ei peltoja eikä aittoja. Eli suupalat elannoksi löytyvät vähän niin kuin varkain ja vain Isännän armosta.

Mutta aivan ilosta sydän hypähtelee tuosta oikean opin lempeästä valosta. Tuossa tekstissähän Jumalan ja ihmisen (vähäisimmän hiirulaisenkin) välistä armoa koetaan OMASSATUNNOSSA.
"...ARMO ANTAA SYNNIT ANTEEKSI, RAUHA TYYNTÄÄ OMANTUNNON."

Jos olisi tuo armo etsittävä ENSIN jostakin seurakunnan yhteisistä päätöksistä Jumalan armon suhteen, olisi siinä hiirellä SUUREN SURUN paikka. Mistä löydän sellaisen SEURAKUNNAN, jolla on TARKEMPI KUVA JUMALAN ARMOSTA KUIN OMALLATUNNOLLA, jonka Jumala armonsa sanalla vahvistaa, tekee iloiseksi ja onnelliseksi? Onko jollakulla SEURAKUNNALLA parempaa tietoa kuin JUMALALLA ITSELLÄÄN, joka vakuuttaa (esim Lutherin suulla) " KRISTUS VOITTI JA JALKOIHINSA TALLASIA NÄMÄ MOLEMMAT HIRVIÖT ..."( nimittäin synnin aikaansaaman pahan omantunnon vaivat kuin myös lain kirouksen kauhut)?

Oppi seurakunnasta, joka EHDOLLISTAA Jumalan armon, ei tarkoita sitä seurakuntaa, joka koostuu niistä armolapsista, joille ARMO ON KRISTUKSEN TÄHDEN EHDOTON (niin, että hiiretkin saavat rauhassa elää ja uskoa).

[Tunnin_lapsi]

Jemima ei ois Jemima ellei löytäis asiaan ku asiaan Lutheria. Tällä kertaa vanhurskauttamisopista.
Löytyisikö jostakin vielä virallinen vanhoillislestadiolainen vanhurskauttamisoppi?
*
Luther ei tainnut puhua tässä yhteydessä ollenkaan avainten vallasta? Vanhoillislestadiolaisuudessa kun avainten valta on oleellinen osa vanhurskauttamisoppia. Ainakin siinä mielessä miten vl opetus eroaa perusluterilaiseta.

[elohiiri]

Anteeksi tämä touhukkuus, Tunnin_lapsi. Vilistin tähän, vaikka en osaa Sinulle esittää vl:n virallista vanhurskauttamisoppia. Enkä ole muutoinkaan "virallinen" vastaaja.

Mutta uskon suhteen, vanhurskauttamisoppiin nähden, tunnen ainakin KAKSI vl:ta tulkintaa avainten vallasta.

Toinen käsitys avainten vallasta nojaa
käsitykseen uskosta VALLAN VÄLINEENÄ, eli uskosta ehdottomaan valtaoikeusteen AVAIMIIN NÄHDEN, toinen taas

käsitykseen avaimista, jotka KRISTUS on asettanut tarkottaen AVAINTEN TOINTA syntien suhteen. Tämän käsityksen mukaan AVAIMET OVAT PYHÄN HENGEN KÄYTTÖOMAISUUTTA, KRITUSTA KIRKASTAMAAN.

Edelliset kaksi käsitystä ovat toistensa vastakohtia.

[Jemima]

Niin kauan ku Tunteroinen jaksaa mua kannustaa, jaksan mie kirjottaa !

Eli taas Lutheria, galatalaiskijeen selityksistä:

Lain toimivanhurskaus syyttää, kurittaa, murehduttaa ja riuduttaa lihaa; HENKI TAAS HALLITSEE, RIEMUITSEE JA VAPAHTUU LAHJAVANHURSKAUDEN VAIKUTUKSESTA, sillä se tietää omaavansa sen Herran, joka istuu taivaissa Isän oikealla puolella, Herran, joka on tehnyt tyhjäksi lain, tallannut jalkoihinsa synnin, kuoleman ja kaiken onnettomuuden, ottanut ne vangiksi ja saanut heistä itsensä kautta riemuvoiton! Niinpä Paavali tässä kirjeessä pyrkii meitä ahkerasti opettamaan, vahvistamaan ja pysyttämään tämän mitä ihanimman, kristillisen vanhurskauden täydellisessä käsityksessä.

JOS NÄET VANHURSKAUTTAMISOPISTA LUOVUTAAN, SIINÄ SAMALLA SILLOIN LUOVUTAAN KOKO KRISTILLISESTÄ OPISTA.

Ja olipa maailmassa kuinka monta tahansa niitä, jotka eivät pidä siitä kiinni, ne kaikki ovat joko juutalaisia tahi turkkilaisia tahi paavilaisia tahi lahkolaisia; SILLÄ NÄIDEN KAHDEN VANHURSKAUDEN, NIMITTÄIN LAIN TOIMIVANHURSKAUDEN ja KRISTUKSEN LAHJAVANHURSKAUDEN VÄLILLÄ EI OLE MITÄÄN VÄLIMUOTOA. Se siis, joka eksyy kristillisestä vanhurskaudesta, väkisinkin luisuu takaisin toimivanhurskauteen, toisin sanoen, hän väkisinkin, menetettyään Kristuksen, vajoaa luottamaan tekoihin.

[Jemima]

Luth jatkuu...

Tämän saamme nykyään havaita kiihkohengistä ja lahkolaisista: he eivät opeta mitään eivätkä osaakaan opettaa mitään tästä ARMOVANHURSKAUDESTA. Tosin he ovat noukkineet sanoja suustamme ja kirjoituksistamme; siksipä he puhuvatkin ja kirjoittavatkin vain sanoja! Mutta itse asiaa he eivät kykene opettamaan, tähdentämään eikä harjoittamaan, koska eivät sitä ymmärrä eivätkä voikaan sitä ymmärtää, takertuneina kun ovat yksinomaan lainvanhurskauteen. He siis ovat ja pysyvät tekojen vaatijoina, eivätkä kykene kohoutumaan tuon toimivanhurskauden yläpuolelle. Näin ollen he pysyvät samanlaisina kuin olivat paavivallan aikana, vain sillä erotuksella, että ottavat käytäntöön uusia nimityksiä ja tekoja, - asia kuitenkin pysyy samana. Turkkilaisetkin tekevät toisia tekoja kuin paavilaiset, paavilaiset tekevät toisia tekoja kuin juutalaiset ja niin edespäin; mutta vaikka toiset tekevätkin häikäisevämpiä, suurempia ja vaikeampia tekoja kuin toiset, niissä kuitenkin laatu on sama, muoto vain erilainen, toisin sanoen: vain näöltään ja nimitykseltään teot vaihtelevat, tosiasiallisesti ne kuitenkin ovat tekoja, eivätkä ne, jotka niitä tekevät, ole kristittyjä, vaan he ovat tekopyhiä ja sellaisina pysyvät, sanottakoon heitä sitten juutalaisiksi, muhamettilaisiksi tahi lahkolaisiksi.