Mopin palsta - Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta

[gepardi]

Jumalan rauha, joka käy yli kaiken inhimillisen ihmisymmärryksen varjelkoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Jeesuksessa kristuksessa. Matteuksen evankeliumin kolmannessatoista luvussa on seitsemän vertausta ja luen niistä toisen puheen johdannoksi siinä uskon rukouksessa, että Jumala rakentaisi seurakuntaansa. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?' Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'" Aamen.

Minä olen pienviljelijän poika. Olen oikeastaan kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa sellaisella hallaisella pienviljelystilalla, seurata, millä tavalla suomalainen pienviljelijä viljelee tuollaista hallaista tilaa ja minkälaisella nöyryydellä sitä työtä tehdään. Nämä viljelystekstit ovat jotenkin läheisiä, muistan hyvin elävästi ja lämpimästi niitä hetkiä, kun isä, minun rakas isäni, rukoillen kylvi viljan. Erityisesti muistan, kun isä oli kylvänyt ruista. Vehnää niillä pelloilla ei voinut kylvää. Mutta kun hän oli kylvänyt ruista, minkälaisella arvokkuudella siihen suhtauduttiin.

Tässä tekstissä on aivan kuin jakolinja. Vehnää vai valhevehnää? Viljaa vai rikkaviljaa? Tässä on se sama jakolinja, mikä on muuaallakin raamatussa. Vuohia vai lampaita? Ja niin edelleen. Mikä on tämän tekstin opetus? Sitä olen tämän tekstin äärellä kysynyt.

Kun tähän teidän eteenne tulee, ehkä nyt joku sananpalvelija saattaa mieltää, että minkälaisissa kiusauksissa tähän tulee, kun ei haluaisi tätä rakasta kristillisyyttä olla pahentamassa. Minä haluaisin aivan kuin vapauttaa itseäni tähän palveluvuoroon ja kysyn, että saanko uskoa? (siunaus) Minä haluan.

Mikä on tämä tekstin opetus? Onko se se, että me oppisimme tunnistamaan vehnän valhevehnästä? Ei se ehkä se ole. Onko se se että me aivan kuin tulisimme tarkkasilmäisemmiksi arvioimaan ympäristöämme, tätä kristillisyyttä ja erilaisia ilmiöitä joita meidän ajassamme on? Ei se ehkä se ole. Minä ajattelen, että tämän tekstin opetus liittyy tähän kohtaan, jossa sanotaan, että ”tahdotko että me menenne kitkemään sen pois” ja vastaus: ”en, te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.” Minä ajattelen, että tässä on tämän vertauksen ydinasia.

Ensinnäkin tuosta rikkaviljasta tai lusteesta tai valhevehnästä. Erilaiset tietolähteet kertovat siitä, nämä nyt saa tietysti jättää omaan arvoonsa eikä näille vertauskivulle kannata laittaa kovin paljon painoarvoa, mutta varmasti sillä joku merkitys on, että tähän vertaukseen nimenomaan Jeesus otti lusteen. Lustehan on myrkkykasvi. Ja joku tietolähde kertoi, että Jeesuksen aikana oli vehnänviljelijän kiusana oli naapurit, vihamiehet, jotka varkain kylvivät viljapeltoon, vehnäpeltoon myöskin lusteen siemeniä.

Tämä lusteen myrkky on kuulemma sellaista, että aivan muutama prosentti, jos vehnää jauhetaan jauhoiksi ja siinä seassa on myöskin lusteen jyviä, niin vain muutama prosentti vaikuttaa sen, että se syötävä muuttuu myrkylliseksi.

Kerrotaan, että tuo lusteen myrkky vaikuttaa ihmiseen. Se tekee kielen tunnottomaksi, kädet, jalat. Ihminen menettää suuntavaistonsa, hän luulee seisovansa, mutta onkin makuullaan, ja päinvastoin. Hän ei pysty hahmottamaan, missä on taivas ja missä on maa.

Sitten kerrotaan, että nuo lusteen jyvät olivat vielä sellaisia, että kun eläimet niitä söivät, niin sen myrkyn vaikutus ei hävinnyt sen eläimen elimistössä, vaan sen kiertokulku aivan kuin jatkui. Ja ainut, jonka elimistö kykeni eliminoimaan tuon lusteen myrkyn, oli kyyhkynen.

Nämä ovat siis tällaista taustatietoa tuosta lusteesta. Jättäkäämme ne omaan arvoonsa, tietysti niitä voi miettiä, mikä merkitys niillä on, mutta ainakin itseänikin varoittelen turhanpäiväisten ja ehkä liian suurien vertauskuvien luomisesta. Ne eivät välttämättä ole aina kristillisyyden rakennukseksi.

Sitten vielä eräs seikka joka liittyy tuohon lusteeseen, siis valhevehnään, on se, että kun se kasvoi, niin sitä ei pystynyt erottamaan oikeasta vehnästä ennen kuin tuli tähkä. Siihen saakka sitä oli siis täysin mahdoton erottaa oikeasta vehnästä.

Ja vielä oli sellainenkin tieto, tuossa muistui mieleeni, että kun se luste eli valhevehnä kasvoi sen oikean vehnän seassa, niin sen juurista aivan kuin kietoutui sen vehnän juuristoon, että sitä oli vaikea irrottaa sieltä maasta niin, että ei olisi ottanut myös aitoa vehnää. Tällaisen kasvin Jeesus otti tähän vertauskuvaksi.

No miksi minä tällaisen tekstin valitsin. Kyllä minä luotan siihen, että Jumala niin halusi. Ja toinen näkökulma tähän valintaan, on se, että tämä teksti on viime aikoina pyörinyt paljon mielessä. Ja joskus vain käy niin että jostain raamatun kohdasta ei aivan kuin pääse irti, ja sitä miettii, ja nyt kun tähän teidän eteenne tulin, niin tulin aivan kuin tunnustamaan uskoni.

Tässä vertauksessa sanottiin siis näin, että ”mies kylvi peltoonsa hyvää siementä”. Näistä seitsemästä vertauksesta kaksi vertausta on sellaisia, joista Jeesus antaa selityksen. Ja tämä on niistä toinen. Toinen vertaushan on neljänlaisesta kylvömaasta.

Jeesushan puhui nämä vertaukset veneestä, ja väki oli siinä rannalla Se oli äänentoiston kannalta hyvä paikan valinta, mutta sitten toinenkin syy oli se että kansaa oli niin paljon että oli toimittava niin. Ja kun Jeesus oli nämä vertaukset puhunut, niin Matteus kertoo, että Jeesus laski kansan ja meni sisälle, niin opetuslapset pyysivät Jeesukselta, kun he menivät sisälle, että selitä meille tämä rikkaviljavertaus, selitä meille se. Tehän muistatte, että Jeesus puhui vertauksilla siitä syystä, että ne vertaukset olisivat avanneet mitäpä muuta kuin Jumalan valtakuntaa ja sen kirkkautta.

Ja Jeesus selittää sitten näille opetuslapsille pyynnöstä ja sanoo näin: Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on saatana. Elonkorjuu on maailmanloppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niinkuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa.

Kun tällaisen tekstin ääressä on, joka osoittaa tällaisen jakolinjan, niin on ehkä syytä muistaa sellainen asia, että me olemme kaikki yhtä syntisiä. Niin kuin täälläkin on saarnattu, niin me olemme kaikki 10 000 leiviskän velallisia. Ei ole yhtään joka hyvää tekee, ei yhden yhtäkään, vaan kaikki ovat pois poikenneet.

Minä ajattelen niin, että tämä teksti on rakkauden teksti. Tämä opettaa meitä tässä kristillisyyden keskellä, tämän rakkaan kristillisyyden keskellä rakastamaan toinen toisiamme.

Kun vihamies oli kylvänyt sen lusteen, ja myöskin vehnä nousi sitten oraalle, niin tässä tekstissä kerrottiin, että sitten kuin se alkoi tekemään tähkää, molemmat, niin siinä vaiheessa nuo työmiehet huomasivat, että hei, täällähän on rikkaviljaakin. Siis tähkähän on viljan hedelmä. Siis nämä työmiehet kykenivät näkemään siitä tähkästä, mikä oli rikkaviljaa ja mikä oli oikeaa viljaa.

Jeesus tai tämä isäntä vastaa näille kysyjille, kun ne kysyi, että kuka sen teki. Minusta tässä on oleellinen asia: kun hän vastasi: vihamies on sen tehnyt.

Minä jotenkin ajattelen että tämä muistuttaa meille siitä, että kun me kohtaamme erilaisia ihmisiä, myöskin sellaisia ihmisiä, jotka elävät hyvin synnillistä elämää. Niin meillä olisi sellainen oikea rakkauden mieli tuota ihmistä kohtaan, että vihamies on sen tehnyt. Tuo ihminen on paholaisen orja. Ja aivan kuin tästä näköalasta avautuu tuota ihmistä kohtaan sellainen Kristuksen mieli.

Se ihminen saattaa tulla ja kohdata meidät hyvinkin vihaisena ja tylynä ja korskeana, mutta siitä huolimatta, jos Jumala saisi varjella niin, että minä näkisin aivan kuin sen ihmisen taakse, tuon ihmisen on sielunvihollinen saanut viedä. Voi kun jumala saisi auttaa, että se pääsisi tuosta katkeruudestaan, että se pääsisi tuosta vihastaan, ja se ei tuolla tavalla uskovaisia haukkuisi. Siis meillä ei ole sotaa verta ja lihaa vastaan, vaan pahoja henkiä vastaan taivaan tähden.

Muistatte sen nuorukaisen, joka tuli Jeesuksen luokse, mitä minun pitäisi tehdä, että minä tulisin autuaaksi. Jeesus sanoi, että no käsky sanathan sinä tiedät. No niitä minä olen pitänyt hamasta nuoruudesta. Ja sitten Jeesus sanoi, että mene ja myy kaikki mitä sinulla on. Niin tämä nuorukainen tuli murheelliseksi. Ja muistatteko mitä Raamattu sanoo. Jeesus katsoi tuota nuorukaista, nuorta miestä ja rakasti häntä.

Että minä ajattelen sitä niin, että Kristuksen rakkaus on sitä, joka aivan kuin näissä tilanteissa astuu tällaisen inhimillisen tunnemaailman etupuolelle ja Jumalan lapsi jotenkin voisi varjeltua niin, että se ei aivan kuin provosoidu vaikeimmistakaan syytöksistä ja kohtaamisista, vaan että siinäkin muistuisi se Kristuksen esimerkki, kun häntä piestiin ja hänen päälleen syljettiin, niin ei hän suutansa avannut. Hän tyytyi ja ymmärsi, näin on kirjoitettu.

Tämä meidän kristillisyytemme, rakas kristillisyys, ei tule koskaan saamaan tämän maailman keskellä sellaista mielisuosiota, että me emme joutuisi kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät meitä ymmärrä eivätkä hyväksy. Siis vihamies sen tekee. Paholainen, joka on persoona, jumalan vastustaja. Se vaikuttaa meidän keskellämme, halusimmepa tai emme, ja se vaikuttaa ihmisten kautta, myös minun kauttani.

Sitten tämä opetuslasten kysymys, kun he kuulivat, että vihamies oli sen tehnyt. ”Tahdotko että me menemme kitkemään sen pois?” Mistähän se tällainen ajatus niitten mieliin nousi? Minä ajattelisin, että niitä työmiehiä harmitti, että no näinkö siinä sitten kävi? Että tämä puhdas ja viljava vehnäpelto nyt olikin pelto, jossa on tällaista rikkaviljaa. Sopisiko, että menisimme ja keräämme ne pois. Minä ajattelen myöskin niin, että niillä oli ehkä aivan oikea ja aito huoli. Mutta se nousi jostakin muusta kuin uskosta, tarve puhdistaa tuo vehnäpelto, niin että siinä ei olisi rikkaviljaa.

Aito huoli. Aito huoli ilmiöistä, mitkä meidän keskellämme näkyvät. Minä luulen, että täällä seuroissa on muitakin kuin minä, joilla on aivan oikein aito huoli tietyistä ilmiöistä, jotka näkyvät meidän ympärillämme. Minä toivon, että minä en nyt loukkaa ketään, mutta minä ajattelen, että sanon , oikeastaan tuon Aarno Sassin saarnassakin siitä jo kuulimme. Tämä ei millään tavalla nyt liity tähän lustevertaukseen.

Että on aitoa huolta siitä, että kristillisyyden keskuuteen on alkanut ilmaantua koruja, värjättyjä hiuksia, sellaista käyttäytymistä, jota ei ole ennen ollut. Siis minä olen kohdannut useita uskovaisia, jotka ovat minulle tulleet puhumaan, että mistähän se johtuu, että näin on. Aitoa huolta siitä, että jotkut hyväksyy syntyvyyden säännöstelyn, jotkut ovat hommanneet television. Voi kun minä nyt en ketään loukkaisi, mutta minä ajattelen, että kun tästä asiasta keskustellaan, niin uskaltaisin sen tässä ottaa näin avoimesti esille.

Ja sitten on aitoa huolta myöskin siitä, että tällaiset ilmiöt, jotka nyt sitten näkyvät tässä meidän kristillisyydessämme, niin niihin ei oikein puututtaisi niin kuin ennen.

Meillä on jumalan lapsina huoli toinen toisestamme. Minä toivoisin, ja minä olen sitä ennenkin pyytänyt, että jos näette minun elämässäni sellaista, joka ei sovi uskovaisille, niin tulkaa sanomaan. Jos minun puheessani on jotain sellaista, joka ei ole kristillisyyden rakennukseksi, niin tulkaa sanomaan minulle, kun minä haluaisin päästä taivaaseen.

Minä en ajattele niin, että jos joku on laittanut korun, että se olisi yhtä kuin rikkavilja.

Miten tämä meidän ihmisten rajallisuus, inhimillinne rajallisuus on sitä, että me näemme kyllä inhimillisillä silmillämme ympärillämme syntiä ja lankeemuksia, ja kuulemme takapuheita ihnimillisillä korvillamme ja pahoja puheita. Mutta veljet ja sisaret, jumalan seurakunta nähdään vain uskon silmillä. Vain uskon silmillä näkyy Jumalan seurakunta. Uskon kautta.

Luin tuossa vähän aikaa sitten Lutherin huonepostillaa, jos teillä on käytettävissä tästä teksistä, niin lukekaapa. Luther tätä kirkastaa. Meinasin tuoda sen tänne mukanani ja lukea mutta ajattelin, että en nyt kuitenkaan tuo. Luther puhuu tästä seurakunnasta, joka rakentuu lankeavista ja erehtyvistä ihmisistä, jotka kaikki ovat yhtä syntisiä ja vailla jumalan armoa, eivät selviä täältä ajasta koskaan iäisyyteen vailla jumalan armoa.

Mutta sitten kun meillä on se huoli. Minä näen uskonystävässäni sellaisia asioita, jotka aivan kuin jäävät minun mieltäni painamaan, että mitenkähän se nyt tuon elämä, on se muuttunut. Siihen ei sovi tämä vertaus, mennä aivan kuin lustetta nyppimään, ei.

Vaan Kristuksen kirkkolain neuvot, mene ja ota asia puheeksi kahden kesken. Ja tätä minä ajattelisin, että tämän päivän kristillisyys saisi olla. Sellaista huolehtimista, että minä menen sen toisen uskovaisen luokse ja sanon että kuulepa rakas veli, jutellaanko, kun minulla on tällainen huoli. Ja näissä keskusteluissa on avian äärimmäisen tärkeää että niissä on kaisi asiaa: niissä on rakkaus ja luottamus. Ja minä jotenkin ajattelen jopa niin, että kun tällaiseen keskusteluyhteyteen hakeudutaan, niin on hyvä kysyä että haluatko sinä että me keskustelemme. jos se toinen sanoo, että minä en halua sinun kanssa keskustella, niin sitä toista ihmistä ei voi siihen pakottaa. Se ei voi olla sielunhoidollinen keskustelu, jos se toinen avian kuin pakosta siihen velvoitetaan. Rakkaus, vain rakkauden motivoimana.

Ja tästäkin Aarno saarnasi. Vaikka minä ihmisten ja enkelien kielillä puhuisin, siis vaikka minä pystyisin sitä toista puhuttelemaan ihmisten ja enekelien kielillä siitä asiasta josta minä kannan huolta. Jos siitä puuttuu rakkaus, parempi on kun menet kotiin, niin tärkeää on rakkaus jumalan lasten välisten asioiden hoitamisessa. Ja sielunvihollinen tietää tämän, ja se tekee kaikkensa, että siinä keskustelussa ei ole rakkautta.Se tietää, että jos siinä ei ole rakkautta, niin se ei kanna minkäänlaista hedelmää. Jumala voi sen rakkauden antaa.

Minä kerron yhden esimerkin. Rippikoulupojat olivat kuinka monennen kerran jo tekemässä taas sellaista, jota ei olisi missään tapauksessa saanut rippikoululeirillä tehdä. Isäntä sattui näkemään, kun ne pojat olivat tekemässä taas sitä, mitä ei olisi saanut tehdä. Ja se isäntä lähti pitkin askelin, tavoitti ne pojat. Ja ensimmäinen kysymys oli niille pojille: Annatteko pojat isännälle ensin kaikki synnit anteeksi? Isännälle ensin, että saataisiin tähän keskusteluun Kristuksen mieltä.

Meissä on kyllä aineksia lusteen nyhtäjiksi, että kun me näemme jonkun ihmisen, jonka elämässä on outoja asioita, niin minä tunnistan sen itsessänikin, että nyt minä menen, nyt minä menen ja otan sen asian puheeksi, Kun pitäisi pysähtyä ja pyytää, että Jumala, anna minulle Kristuksen mieltä, että minä oikein tuota uskovaista lähestyisin, kun siitä on minulla huoli.

Minä kerron yhden tapauksen, joka on minua puhutellut, kun oli uskovainen naapuri ja sillä oli epäuskoinen naapuri. Ja se oli sitten monesti isäntä ajatellut, että minä tuota epäuskoista naapuria vielä joskus puhuttelen. Sitten oli sunnuntaipäivä ja tuo uskovainen isäntä oli lähdössä kirkkoon jumalanpalvelukseen. Ja näki että naapurin isäntä oli heinäpellolla seivästämässä heinää. Niin se ajatteli, etä nytpä on ihan oikea syy ottaa tämä asia puheeksi. Tuosta sunnuntaityöstä aloitetaan.

Ajoi pyörällä siihen pellonreunaan ja käveli sen isännän luo. Puhuttiin ilmoista ja heinän teosta ja heinän kuivumisesta. Ja sitten isäntä huomaa, että kello käy ja pitäisi kirkkoon lähteä, mutta varsinainen asia on vielä hoitamatta. Niin se sanoi sille naapurin isännälle: ”kuulepa hyvä naapuri, Jumalan valtakunnassa on vielä sinun paikkasi tyhjä.” Pani laki päähän ja lähti polkemaan kirkkoon.

Neljä vuotta siitä tuo naapuri oli tehnyt parannuksen. Niin oli kertonut, että tuo naapurin isännän puhuttelu oli ollut käänteentekevä hänen elämässään. ”Jumalan valtakunnassa on sinun paikkasi tyhjä.” Se oli kutsu. Tulla Jumalan valtakuntaan. Miettikääpä, jos se olisi aloittanut sillä sunnuntaityöllä. Oli hyvä kun ei aloittanut. Vaan julisti Jumalan valtakuntaa ja Jumalan valtakunnan vanhurskautta.

Se joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea. Pidä itsestäs vaari, tämä on tullut lähelle tämä teksti, pidä itsestäs vaari ja sitten vasta kaikesta laumasta, joka sinun haltuusi on uskottu. Tässä järjestyksessä. Voi kun minä olen sitä jumalalta pyytänyt, että varjeltuisi oma sydän vapaan armolapsen paikalla, niin silloin Jumala voisi auttaa, että voisi lähestyä armollisesti myös muita. Kun on omat asiat kunnossa, niin kuin joku veli täällä saarnassa totesi, että kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, niin missä ne vihamiehet ovat. Helpompi on uskoa, vaeltaa ja tehdä jumalan valtakunnan työtä, kun saa olla armon alla ja uskoa synnit anteeksi.

Ja sitten vielä eräs teksti, eräs joka tästä nousee mieleen, on raamatunkohta jossa sanotaaan näin, että kun vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee. Ja minä olen sitä miettinyt, en tiedä onko se näin, mutta olen sitä miettinyt, että kun ehkä olisi tarvetta, ja voi kun jumala auttaisi että kun kristiilisyyden keskellä tällaisia ilmiöitä nyt on, että tällaisia henkilökohtaisia keskusteluja olisi enemmän, kahdenkeskisiä, joissa jumala voisi hoitaa kuolemattomia sieluja. Niin minä ajattelen niin, että kun vääryys saa vallan, niin rakkaus kylmenee, niin silloin sen rakkauden viilenemisen myötä häviää aivan kuin tällainen toisesta huolehtimisen tarve.

Mennäänpä avioliittoon, niin minä olen senkin valitettavasti nähnyt, että jos avioliitosta häviää rakkaus, niin minä olen sekin valitettavasti nähnyt, ett miehellä ei ole mitään tarvetta huolehtia viaimosta eikä vaimolla miehestä.

Mutta jos siinä on rakkaus, niin siinä on myöskin sellainen aito halu huolehtia toisesta. Aivan kuin kulkea rinnalla ja saattaa ja auttaa, mutta jos kristillisyydessä, minä sanon vielä että tässä rakkaassa kristillisyydessä, jos Jumalan rakkaus saa vallita, nin se tuo aivan kuin mukanaan sellaista, jota on jo tässä kristillisyydessä, että mennään sillä tavalla alhaaltapäin toisen luo ja sanotaan, että rakas veli tai rakas sisko, juteltaisiinko, minulla on huoli.

Minä sanon, että tämä teksti on rakkauden teksti. Se aivan kuin kieltää meitä lähtemästä nyhtämään, nyppimään ja kovalla kädellä aivan kuin tekemään tästä seurakunnasta puhdasta. Se kieltää sen, vaan se enemmänkin kehottaa mietä siihen, että me huolehtisimme toisistamme, että päästäisiin kaikki taivaaseen. Taivaaseen.

Lapset, te tiedätte, miten iso merkitys on äidillä kotona. Jos äiti lähtee pois kotoa, niin kyllähän siinä kodissa elämä muuttuu. Niin Jumalan valtakunta on tällainen äiti. Ja se äiti aivan kuin tulee meitä lähelle veljissä ja sisarissa. Ne kantaa ja ne huolehtii, että päästäis perille.

Näiden meidän aikaan kuuluvien ilmiöiden, näkyvien ilmiöiden, huolta aiheuttavien ilmiöiden keskellä jumala lisätköön meille rakkautta, Jumala lisätköön meille pitkämielisyyttä, Jumala lisätköön meille rohkeutta lähestyä kahden kesken, kysyä valmiina antamaan kaikki anteeksi, valmiina antamaan kaikki anteeksi.

Tämä jumalan valtakunta on armon valtakunta, se Jumalan armo kantaa meitä 24 tuntia vuorokaudessa, viime yö nukuttiin niin armo meitä kantoi, kun tänä aamuna herättiin niin armo meitä kantoi, ja kantaa meitä edelleen.

Tämä jumalan armo vie meitä syntisiä, erehtyviä, lankeilevia, minne se viekään, se vie taivaaseen. Sinne me haluamme. Veljet ja sisaret, minä osaan arvella, että täällä on muitakin, jotka ovat tässä asiassa väärin tehneet. Tuntee aivan kuin sellaisen syytöksen, että en minä ole tuossa tuossa asiassa oikein toiminut. Niin muistakaa se, että tässä armon valtakunnassa saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi (toistoa) rauhaan, vapauteen ja iloon saakka. (Siunauksia.)

Sitten vielä kun täällä on paljon nuoria. Kyllä minua aina harmittaa kun minä kuulen että nuori on kieltänyt uskonsa. Se tuntuu jotenkin pahalta. Ja minä sanon nyt teille nuoret vielä lopuksi, pitäkää toisistanne huolta.

Nuorten keskuudessakin on näitä ilmiöitä, asioita jotka aiheuttavat huolta. Niin kyllä minä rohkaisen teitä, että ottakaa asiat puheeksi, armollisesti, lepposasti, ja aivan kuin jo valmiina antamaan kaikki anteeksi.

Minä lopuksi vielä kerron yhden kokemuksen. Oli nuorten keskustelutilaisuus, jossa keskusteltiin, että millä tavalla tällaiset uskossa väsymisen merkit näkyvät toisissa jumalan lapsissa. Ja siellä sitten nuoret niitä kertoivat. Niin sitten kysyttiin sitä, että no miten tällaiseen voisi suhtautua. Että kun nämä merkit näkyvät, että tämä on uskossaan väsynyt. Niin minulle jäi lähtemättä mieleen yhden nuoren kysymys, se kysyi näin.

Voisiko sellaisen nuoren rinnalle mennä ja sanoa: ”minä voisin saarnata sinulle kaikki synnit anteeksi, jos sinä haluat.” Eli mennä siihen vesiastian kanssa, minä voisin pestä sinun jalkasi jos haluat. Minusta se oli hyvä vastaus.

Tämä kristillisyys on Kristuksen ruumis, ja Kristus on täynnä armoa ja totuutta. Jäädään veljet ja sisaret näin uskomaan. Jeesusken nimeen, aamen.

******

Sana on vapaa.

[jäppinen]

Kovan työn olit tehnyt kirjoittamalla puheen ylös, kiitos. Jätti kokonaisuutena erilaisen vaikutelman, kuin S24:lla referoituna ja keskusteltuna. Siksi kannattaisi näköjään aina kuunnella tai nähdä kokonaisuus tai puheen punainen lanka ennen lopullisia johtopäätöksiä.

Minusta tässä puheessa kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Hänninen varoittaa lähtemästä puhdistamaan viljapeltoa. Kärsivällisyyteen, rakkauteen ja pitkämielisyyteen hän myös kehoittaa. Mielestäni puhe ei ole lyövä vaan nostava, joskin tuo imelä nöyryys ja oman itsensä kynnysmatoksi asettaminen ärsytti jossain määrin.

En minä haluaisi, että me kaikki muuttuisimme tahdottomiksi kynnysmatoiksi toistemme tai Saara-äidin edessä, jossa asetelmassa sielunvihollinen helposti ottaa vallan ja alkaa käyttämään toisen nöyryyttä aseenaan. Teennäinen nöyristely ei mielestäni kuulu terveeseen yhteisöön. Muuten ajattelen, että tästä puheesta saattoi moni saada vahvistusta uskolleen kaikessa monimerkityksellisyydessään. Jokaiselle jotakin.

Olisiko Kristuksen täydellistä sovitusta voinut korostaa enemmän? Että pelastumme yksin uskosta, Kristuksen tähden Jumalan armosta muiden asioiden ollessa lopultakin toisarvoisia..

----
Edit:

Ao. kohdan saarnasta soisi jäävän eloon. Kunpa tämä olisi näin uskottu silloinkin, kun jouduimme jättämään toisiamme yhteisen rakkauden ulkopuolelle. Mutta vahinkoja ehti tapahtua, eli juuri päin vastoin toimittiin. Näiltä osin tulkitsen vl-opin muuttuneen radikaalisti viime vuosina.

"Minä sanon, että tämä teksti on rakkauden teksti. Se aivan kuin kieltää meitä lähtemästä nyhtämään, nyppimään ja kovalla kädellä aivan kuin tekemään tästä seurakunnasta puhdasta. Se kieltää sen, vaan se enemmänkin kehottaa mietä siihen, että me huolehtisimme toisistamme, että päästäisiin kaikki taivaaseen. Taivaaseen."

[Sisarpuoli]

Minustakaan Hännisen puhe ei ollut niin tuomiohenkinen kuin Suomi24 keskustelun perusteella olisi voinut luulla. Siinä nimenomaan kiellettiin pakkosielunhoito. Hän tuntui hakevan tasapainoa eri näkemysten välillä (ettei ketään loukkaisi) mikä teki puheen sekavaksi. Onko muuten korvakoru niin paha esine, ettei hän voinut sitä ääneen mainita? Vai onko korvakoru siirtynyt vain koruksi muiden korujen luokkaan?

Sen sijaan Aarno Sassin "opetus" hiusten värjäämisen kiusauksista oli niin pöyristyttävä että hiukset meinasi harmaantua sitä kuullessa. Lisäksi ihmettelen miten puhuja ottaa julkisesti esiin asioita, joita on puhuttu luottamuksellisesti suhteellisen pienessä piirissä. Ei varmaankaan hiirulainen enää rohkaistu mitään kyselemään. Tämä on varmaan sitä avointa keskustelua jota kuulemma Siionissa käydään