Mopin palsta - Keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta

[Jemima]

Galatalaiskirjeen selitykset, s. 156 lähtien, Jukka Thúrenin suomennos (lat. kielisestä teoksesta).

Ensin ohjatkoon laki ihmistä tuntemaan itsensä, niin että hän oppii laulamaan: "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta", Room. 3:23. "Ei ole yhtään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet", Room. 3:10ss. "Sinua, sinua vastaan olen rikkonut..." Ps. 51:6.

...kun laki näin nöyryyttää ihmistä ja auttaa hänet tuntemaan itseänsä, hänestä tulee todella katuvainen. Tosi katumus alkaa näet pelosta ja Jumalan tuomiosta. Ihminen havaitsee olevansa niin suuri syntinen, ettei hän voi vapautua synneistä omin voimin, harjoituksin ja teoin.

Tässä tilanteessa sielu huokaa: kuka voisi tuoda avun? Lain tällä tapaa pelästyttämä ihminen ei enää toivo mitään hyvää omilta kyvyiltään, vaan katsoo ympärilleen huokaillen: tulisiko apu ehkä Välimieheltä, Vapahtajalta? Oikealla hetkellä hän kuulee evankeliumin pelastavan sanan: "Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi", Matt. 9:2. Usko, että Jeesus Kristus on ristiinnaulittu sinun syntiesi tähden! Jos tunnet syntejä, älä ajattele, että ne ovat sinussa, vaan muista, että ne on siirretty Kristukseen, jonka haavat ovat sinut parantaneet (Jes. 53:5).

Tästä alkaa pelastuminen, näin me vapaudumme synnistä, näin meidät vanhurskautetaan ja meille annetaan ikuinen elämä. Se ei tapahdu ansioidemme eikä tekojemme perusteella, vaan sen uskon vuoksi, jolla tartumme Kristukseen. Mekin väitämme siis, että sydämessä on muudan ominaisuus eli "muodollinen vanhurskaus", mutta se ei ole rakkaus, niin kuin sofistit sanovat, vaan usko, joka on sitä, että sydän ei katso eikä tartu mihinkään muuhun kuin Kristukseen, Vapahtajaan. Mutta sitä varten on välttämätöntä tietää, mikä Kristus tarkkaan ottaen on. Sofistit eivät sitä tiedä, vaan ovat tehneet hänestä tuomarin ja pyövelin sepittämällä tuon typerän tarinan kohtuullisuus- ja arvollisuusansiosta.

Mutta Kristus ei varsinaisesti ole lainsäätäjä vaan Sovittaja ja Vapahtaja. Tähän usko tarttuu, ja yhtään epäilemättä se uskoo näin: Kristus on suorittanut ylenpalttisesti tekoja, kohtuullisuus- ja arvollisuusansioitakin. Olisi hän voinut antaa hyvityksen maailman synneistä yhdellä ainoallakin veripisarallaan, mutta hän on antanut moninkertaisen hyvityksen. "Hän on uhrannut oman verensä ja mennyt kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään", Hebr. 9:12#. "He saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskolla vastaanotettavaksi" (Room. 3-4, erit. 3:24s). Yksin se katsotaan vanhurskaudeksi.

Sekin on tässä pantava merkille, että nuo kolme asiaa kuuluvat yhteen: usko, Kristus ja hyväksilukeminen eli vanhurskaaksi katsominen. Uskohan ottaa omaksi Kristuksen, uskossa Kristus on läsnä ja uskoon hän kuuluu kiinteästi niin kuin jalokivi sormukseen. Kenet ikinä Jumala löytää, jolla on Kristuksen omakseen ottanut usko sydämessään, sen hän katsoo vanhurskaaksi. Tämä on se peruste ja "ansio", joka vie meidät perille anteeksiantoon ja vanhurskauteen. Jumala sanoo: Sinä uskot minuun ja uskosi omistaa Kristuksen, jonka olen sinulle lahjoittanut vanhurskauttajaksi ja Vapahtajaksi. Ole siis vanhurskas! Niin Jumala hyväksyy sinut eli katsoo sinut vanhurskaaksi yksinomaan Kristuksen tähden, hänen, johon uskot.

[Jemima]

Perin tärkeä asia on tämä hyväksyminen eli vanhurskaaksi katsominen. Ensiksi: Emme me vielä ole täysin vanhurskaita, vaan tämän elämän ajan pysyy lihassamme syntiä. Tätä lihassa jäljellä olevaa syntiä Jumala perkaa meistä pois. Toiseksi: Joskus Pyhä Henki jopa poistuu meistä, niin että lankeamme synteihin niin kuin Pietari, Daavid ja muut pyhät. Meillä on kuitenkin turvapaikka siinä uskonkohdassa, että syntimme ovat peitetty eikä Jumala tahdo lukea niitä meille viaksi (Room. 4:7#). Se ei merkitse, että syntiä ei ollenkaan olisi. Sofistit tosin ovat opettaneet, että on ahkeroitava, kunnes emme enää tunne yhtään syntiä. Kyllä syntiä todella on ja hurskaat itse sen tuntevat, mutta Jumala ei siitä ole tietävinään. Se on peitossa hänen silmiltään, koska välissä seisoo Välimies, Kristus. Koska me omistamme hänet uskolla, ei mikään synti saa olla synti. Mutta siellä, missä ei ole Kristusta ja uskoa, ei ole anteeksiantoakaan eikä syntien peittämistä, vaan kaikki synnit luetaan tekijänsä syyksi ja tekijä tuomitaan. Jumala tahtoo, että hänen Poikansa näin kirkastetaan, ja itse hän tahtoo tulla kirkastetuksi meissä Poikansa kautta.

Opetettuamme tähän tapaan uskoa Kristukseen, annamme vielä opetusta hyvistä teoista. Koska olet tarttunut uskolla Kristukseen, jonka omana olet vanhurskas, lähde nyt rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Rukoile, kiitä, saarnaa, ylistä ja tunnusta Jumalaa. Tee hyvää lähimmäisellesi ja palvele häntä, täytä kaikki velvollisuutesi. Nämä ovat todella hyviä tekoja, sillä nämä kumpuavat esiin uskosta ja sydämen ilosta, kun olemme ilmeiseksi saaneet synnit anteeksi Kristuksen kautta.

Kaiken sen ristin ja kaikki kärsimykset, mitä kristitty myöhemmin joutuu kokemaan, hän kestää kärsivällisesti. Kevyt on ies, jonka Kristus panee hänen harteilleen, ja kevyt on Kristuksen kuorma (Matt. 11:30). Sillä kun synti on saatu anteeksi ja omatunto päästetty synnin kuormasta ja puremasta, kristitty jaksaa helposti kantaa mitä vain. Kun kaikki on suloista ja ihanaa hänen sisällään, hän mielellään tekee ja kärsii mitä tahansa. Mutta jos ihminen vaeltaa omassa vanhurskaudessaan, hänelle on kaikki, mitä hän joutuu tekemään ja kärsimään, raskasta ja tukalaa, koska hän itse on vastahakoinen.

Ps. lihavoinnit ja tekstin suurennokset miun ja kursivoinnit kirjan kirjoittajan.

[Jemima]

Näin me siis kuvaamme kristittyä. Hän ei ole ilman syntiä ja synnintuntoa, mutta Jumala ei lue syntiä hänen viakseen, koska hän uskoo Kristukseen. Tämä oppi tuo omalletunnolle lujan lohdun silloin kun se todella pelkää. Täydellä syyllä me siis niin usein ja huolellisesti tähdennämme syntien anteeksiantoa ja vanhurskauden lukemista meidän hyväksemme Kristuksen tähden. Kristityllä ei saa olla kerrassaan mitään tekemistä lain eikä synnin kanssa varsinkaan ahdistuksen kestäessä, sillä kristittynä hän on korkealla lain ja synnin yläpuolella. Hänellähän on sydämessään Kristus, lain herra, niin kuin sormuksessa on jalokivi. Kun siis laki häntä syyttää ja synti tekee rauhattomaksi, hän katsokoon Kristukseen. Kun hän on uskolla tarttunut Kristukseen, hänellä on puolellaan lain, synnin, kuoleman ja Perkeleen voittaja, joka vallitsee niitä kaikkia, niin etteivät ne voi häntä vahingoittaa.

...En minä kykene ennen armon saamista tekemilläni teoilla ansaitsemaan kohtuullisuusarmoa enkä sen jälkeen keräämilläni ansioilla saavuttamaan täyden ansion palkkaa, ikuista elämää. Mutta jos joku uskoo Kristukseen, hänelle annetaan synti anteeksi ja vanhurskaus katsotaan kuuluvaksi hänelle. Se luottamus tekee hänestä Jumalan pojan ja perilisen, joka toivossa omistaa luvatun ikuisen elämän. Kaikki lahjoitetaan meille uskossa Kristukseen: armo, rauha, anteeksianto, pelastus ja ikuinen elämä. Kohtuullisuus- ja arvollisuusansio ei niitä tuo.